Käyttöehdot
1. Palvelun kuvaus
Tässä.fi-palvelu (jäljempänä ”Palvelu”) on Adfore Technologies Oy:n (jäljempänä "Palveluntarjoaja") kehittämä sähköinen palvelukokonaisuus, jonka kautta käyttäjä voi käyttää, katsella ja lukea erilaisia Palveluun sisältyviä tietoja ja aineistoja.
Palvelun sisältämät ja Palvelun käytön yhteydessä kerätyt tiedot on tarkoitettu vain tietojen jakamiseen ja hyödyllisen tiedon jalostamiseen käyttäjälle kaikesta tarjolla olevasta tiedosta. Kaikki Palvelussa annettavat tiedot on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin tarkoituksiin, eikä annettuja tietoja tule käsittää juridisena, kaupallisena eikä muunakaan neuvontana.
Palvelu sisältää myös kolmannen osapuolen tarjoamia tietoja ja palveluja (mm. Helsingin kaupungin joukkoliikennetietoja ja OVI Maps karttapalveluita). Näihin kolmannen osapuolen tarjoamiin palveluihin sovelletaan näiden käyttöehtojen lisäksi mahdollisesti myös kyseisen kolmannen osapuolen omia palveluehtoja.
Palvelun visuaalinen ilme ja Palvelussa julkaistava aineisto, kuten esimerkiksi kuvat ja tekstit ovat Palveluntarjoajan tai sen yhteistyökumppaneiden omaisuutta riippumatta siitä, onko niitä suojattu tavaramerkkioikeudella, tekijänoikeudella ja/tai muin immateriaalioikeudellisin suojakeinoin.
2. Palveluntarjoajan oikeus käyttää tietoja
Palveluntarjoaja voi kerätä Palvelun käyttäjästä muun muassa seuraavia tietoja: eväste-tunnus, IP-numero, selaintyyppi, selaimen kieliasetus, käyttöjärjestelmä, Palvelun osapalveluiden käyttöaktiivisuus ja siirtymät osapalveluiden välillä, sisältöpyynnöt eri osapalveluissa, käyttäjälle näytetyt mainokset, viestit ja toimipisteet, käyttäjän valitsemat mainokset, viestit ja toimipisteet sekä Palvelun käyttöaika. Käyttäjätiedot voivat lisäksi sisältää muun muassa käyttäjän itse ilmoittaman tai järjestelmän automaattisesti lähettämän paikkatiedon (tietokannassa on tallennettuna vain käyttäjän viimeinen paikka) sekä käyttäjän viimeisimmän kontekstitiedon.
Palveluntarjoaja ei käsittele (esimerkiksi tallenna, käytä, siirrä, säilytä) saamiaan tunnistamistietoja käyttäjän henkilöllisyyden selvittämiseksi tai tavalla, joka on yhdistettävissä yksittäiseen luonnolliseen henkilöön, vaan ainoastaan Palvelun toteuttamiseen.
Voit torjua evästeiden käytön. Jos evästeiden käyttö on torjuttu, kaikki Palvelun toiminnot ja osapalvelut eivät välttämättä toimi kunnolla. Lue tarkemmin evästeiden käytöstä tietosuojaselosteesta.
Palveluntarjoajalla on oikeus käsitellä tietojasi Palvelun toteuttamiseksi ja edelleen kehittämiseksi.
Palveluntarjoajalla on oikeus käsitellä tietojasi Palvelun teknistä kehittämistä varten sekä anomymisoituina tilastollista analyysia varten.
Palveluntarjoajalla on oikeus käsitellä tietojasi Palvelun väärinkäytösten havaitsemiseksi, estämiseksi ja selvittämiseksi.
Tietojasi käsittelee ainoastaan Palveluntarjoajan palveluksessa tai sen lukuun työskentelevä henkilö, jonka tehtävänä on Palvelun tuottaminen.
Lue lisää Palveluntarjoajan oikeudesta käsitellä tietojasi tietosuojaselosteesta.
3. Käyttäjän vastuu
Palvelua saa käyttää vain näiden käyttöehtojen, lainsäädännön, viranomaismääräysten ja hyvien tapojen mukaisesti. Alle 15-vuotias tai vajaavaltainen saa lähettää paikkatietojaan Palveluun ainoastaan laillisen huoltajansa tai edunvalvojansa suostumuksella.
Palvelun aineistoa saa selata ja ottaa siitä jäljennöksiä tulostamalla tai lataamalla tietoja tietokoneelle. Aineistoa saa kuitenkin käyttää vain ei-kaupalliseen ja henkilökohtaiseen tarkoitukseen. Palvelun sekä sen tarjoamien tietojen käyttäminen osana omaa palvelua tai muuhun kaupalliseen tarkoitukseen ilman Palveluntarjoajan antamaa kirjallista lupaa on kielletty.
Käyttäjä vastaa kaikesta vahingosta, joka aiheutuu Palveluntarjoajalle tai kolmannelle osapuolelle siitä, että käyttäjä on toiminut näiden käyttöehtojen, lainsäädännön, viranomaismääräysten tai hyvien tapojen vastaisesti.
Voit milloin tahansa maksutta peruuttaa antamasi palvelukohtaisen suostumuksen paikkatietojesi käyttöön, mutta Palvelun kaikki ominaisuudet eivät tällöin ole käytettävissäsi.
Jollet halua luovuttaa tunnistamis- tai paikkatietojasi Palveluntarjoajan käyttöön, älä käytä tätä Palvelua.
Palvelu on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti Suomessa.
4. Palveluntarjoajan vastuu
Palveluntarjoaja pyrkii tarjoamaan Palvelussa virheetöntä tietoa. Käytät Palvelua ja sen sisältämiä tietoja ja aineistoja kuitenkin aina omalla vastuullasi. Näin ollen Palveluntarjoaja ei vastaa mistään välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka aiheutuvat Palvelun käytöstä tai käytön estymisestä.
Palvelun käyttö voi mahdollistaa pääsyn käyttämään tai tilaamaan myös kolmansien osapuolien ("Muu palveluntarjoaja") tuotteita ja palveluja. Palveluntarjoaja ei vastaa Muiden palveluntarjoajien tarjoamista tuotteista, palveluista, toiminnasta taikka antamista tiedoista tai aineistoista.
5. Käyttöehtojen ja Palvelun muuttaminen
Palveluntarjoajalla on oikeus yksipuolisesti muuttaa näitä käyttöehtoja. Käyttöehtojen muutoksesta ilmoitetaan näkyvästi palvelussa vähintään kahden (2) viikon ajan.
Palveluntarjoaja voi muuttaa Palvelun sisältöä tai lopettaa Palvelun tai sen osan kokonaan ilmoittamatta tästä etukäteen.
6. Oikeuspaikka ja sovellettava laki
Palvelua koskevat mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa Suomen lain mukaan.
Rekisteriseloste
Henkilötietolaki (523/99) 10 §
Laatimispäivä: 29.3.2010
1. Rekisterinpitäjä
Adfore Technologies Oy
Tekniikantie 12
02150 Espoo
Y-tunnus 2282244-3
Internet: http://www.adfore.fi
2. Yhteyshenkilö
Markus Tallgren
Tekniikantie 12
02150 Espoo
Puhelin: 040 592 8585
3. Rekisterin nimi
Tässä.fi-palvelun käyttäjärekisteri, jota Adfore Technologies Oy ylläpitää.
4. Rekisterin käyttötarkoitus
Tässä.fi-palvelun (”Palvelun”) käyttäjärekisteriin tallennettuja henkilötietoja käytetään asiakassuhteiden hoitamiseen, laskutukseen, markkinointitarkoituksiin, Palvelun kehittämiseen ja käytön tilastointiin sekä muihin verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin. Henkilötietojen käsittely perustuu henkilötietolain 8 §:ään.
5. Rekisterin tietosisältö
Rekisteri koostuu henkilötiedoista, jotka käyttäjä antaa rekisteröityessään Palvelun käyttäjäksi tai myöhemmin Palvelua käyttäessään.Lisäksi rekisterinpitäjä kerää sekä rekisteröityneistä että rekisteröitymättömistä käyttäjistä Palvelun toteuttamista varten muun muassa seuraavia tietoja:
- Eväste-tunnus, IP-numero
- Selaintyyppi, selaimen kieliasetus, käyttöjärjestelmä
- Palvelun osapalveluiden käyttöaktiivisuus ja siirtymät osapalveluiden välillä
- Sisältöpyynnöt eri osapalveluissa
- Käyttäjälle näytetyt mainokset, viestit ja toimipisteet
- Käyttäjän valitsemat mainokset, viestit ja toimipisteet
- Käyttöaika
- Käyttäjän itse ilmoittama tai järjestelmän automaattisesti lähettämä paikkatieto (tietokannassa on tallennettuna vain käyttäjän viimeinen paikka).
- Käyttäjän viimeisin kontekstitieto.
6. Säännönmukaiset tietolähteet
Rekisterinpitäjä rekisteröi Palvelun käyttäjästä ne henkilötiedot, jotka käyttäjä itse ilmoittaa Palveluun rekisteröityessään.
7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset
Rekisterinpitäjä ei luovuta tietoja säännönmukaisesti kolmansille osapuolille. Tietoja ei luovuteta myöskään Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.Rekisterinpitäjällä on oikeus luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille lainsäädännön sallimissa rajoissa laskutusta, suoramarkkinointia, etämyyntiä sekä markkina- ja mielipidetutkimusta varten.
Rekisterinpitäjä voi luovuttaa tietoja ulkopuolisille yrityksille tai henkilöille silloin kun käyttäjä on antanut siihen suostumuksensa. Ilman käyttäjän suostumusta jaettavat tiedot anonymisoidaan ennen jakamista siten, ettei niitä voida yhdistää yksittäiseen luonnolliseen henkilöön.
8. Rekisterin suojauksen periaatteet
Rekisteri sijaitsee palvelimella lukitussa ja vartioidussa tilassa. Rekisterin käyttö edellyttää pääkäyttäjän myöntämää henkilökohtaista salasanaa ja sitä valvotaan. Rekisterin tietoihin on oikeutettu pääsemään ja niitä on oikeutettu käyttämään vain määrätyt rekisterinpitäjän työntekijät.
Tietosuojaseloste
Käyttäjien yksityisyyden suojeleminen on tärkeää Adfore Technologies Oy:lle (”Palveluntarjoaja”). Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan Suomen henkilötietolakia (523/1999) ja tunnistamis- sekä paikkatietojen käsittelyssä sähköisen viestinnän tietosuojalakia (516/2004). Tässä.fi-palvelun (”Palvelu”) käyttö on mahdollista ilman, että käyttäjän henkilöllisyyttä tai henkilötietoja tarvitsee paljastaa.
Tämä tietosuojalauseke koskee Tässä.fi-palvelun kautta tapahtuvaa tietojen keräämistä. Se ei koske palvelussa esitettyjen muiden osapuolten, kuten yritysten (esim. kaupat, huoltoasemat) tai julkisten tahojen (esim. kirjastot, matkailutoimistot) tuottamia sivuja eikä OVI Maps -palvelun tietoja. Tämä tietosuojalauseke ei koske myöskään muita Palveluntarjoajan ylläpitämiä sivustoja tai palveluita.
Palveluntarjoaja ylläpitää henkilötietolain mukaista käyttäjärekisteriä. Rekisterinpitäjän yhteystiedot: Adfore Technologies Oy, Tekniikantie 12, 02150 Espoo, yhteyshenkilö: Markus Tallgren.
Palvelun käyttö
Osa Palvelun toiminnasta perustuu evästeiden käyttöön. Käyttäjä voi kieltää evästeiden käytön, ohjeet on esitetty jäljempänä. Estämällä evästeet osa palvelun toiminnallisuudesta jää pois. Tässä.fi-palvelu kerää myös määrättyjä tietoja käyttäjän laitteistosta, kun käyttäjä käy sivustolla. Tällaisia tietoja voivat olla: eväste-tunnus, IP-numero, selaintyyppi, selaimen kieliasetus, käyttöjärjestelmä, Palvelun osapalveluiden käyttöaktiivisuus ja siirtymät osapalveluiden välillä, sisältöpyynnöt eri osapalveluissa, käyttäjälle näytetyt mainokset, viestit ja toimipisteet, käyttäjän valitsemat mainokset, viestit ja toimipisteet sekä Palvelun käyttöaika. Käyttäjätiedot voivat lisäksi sisältää muun muassa käyttäjän itse ilmoittaman tai järjestelmän automaattisesti lähettämän paikkatiedon (tietokannassa on tallennettuna vain käyttäjän viimeinen paikka) sekä käyttäjän viimeisimmän kontekstitiedon.
Tietoja käytetään Palvelun ja sen laadun ylläpitämiseen, yleisen tilastotiedon tarjoamiseen palvelun käytöstä, käyttäjäkohtaisten suositusten ja kohdennettujen mainosten näyttämiseksi palvelussa sekä mainostajien laskutukseen.
Sisältöjen muokkaus, käyttäjän seuranta ja tietojen hallinta toteutetaan siten, että käyttäjiä ei ole mahdollista tunnistaa kerättyjen tietojen perusteella.
Tietojen säilytys
Palveluntarjoaja voi säilyttää käyttäjästä saamiaan tietoja anonymisoituina eli siten, että käyttäjän henkilöllisyyttä ei voida selvittää tai että tiedot eivät ole yhdistettävissä yksittäiseen luonnolliseen henkilöön. Tietoja voidaan hyödyntää tutkimusprojekteissa, joihin Palveluntarjoaja osallistuu sekä palveluiden kehittämistarkoituksiin.
Palveluntarjoaja ei pääsääntöisesti luovuta Palvelun käyttäjätietoja kolmansille osapuolille. Palveluntarjoaja voi luovuttaa tietoja ulkopuolisille yrityksille tai henkilöille vain anonymisoituna.
Evästeiden käyttö
Palvelun toteuttamisessa hyödynnetään Internet-toimialalle yhteistä evästemenetelmää. Eväste (engl. cookie) on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä ei voi käyttää ohjelmien suorittamiseen tai virusten toimittamiseen käyttäjän tietokoneelle. Evästeet ovat käyttäjäkohtaisia ja niitä voi lukea ainoastaan siihen verkkoalueeseen kuuluva verkkopalvelin, joka antoi evästeen käyttäjälle.
Palvelun sisällön tuottamiseksi ja käytön seuraamiseksi hyödynnetään evästeitä. Evästeiden avulla seurataan sivuja, joilla käyttäjä vierailee sekä sitä kuinka paljon käyttäjä kuluttaa aikaa Palvelun eri sivustoilla, jotta voidaan määritellä, mitkä ovat Palvelun suosituimmat osapalvelut. Evästeiden avulla voidaan lisäksi mukauttaa portaalin sisältöä käyttäjäkohtaisesti.
Useimmat selaimet hyväksyvät evästeet oletusarvoisesti, mutta käyttäjä voi estää evästeiden käytön selaimensa valmistajan ohjeiden mukaisesti. Käyttäjä voi käyttää Palvelua evästeiden torjumisesta huolimatta. Jos evästeiden käyttö on torjuttu kaikki Palvelun toiminnot ja osapalvelut eivät kuitenkaan välttämättä toimi kunnolla.
Julkinen liikenne: Ohjeet

Hae reitti löytämääsi kohteeseen. Julkisen liikenteen reittihaku toimii aluksi pääkaupunkiseudulla, Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) alueella.
Minne matka?
Julkinen liikenne -osiossa ja kirjoita vasemmalla oleviin kenttiin, mistä mihin, ja milloin haluat matkustaa. Kolme reittiehdotusta näytetään kartan oikealla puolella, kun painat Hae reitti -painiketta.
Kirjoittamasi osoitteet muistetaan. Osoitekenttiin kirjoitetut osoitteet jäävät talteen. Voit hakea usein tarvitsemiasi reittejä valitsemalla osoite suoraan osoitekentän valikosta. Voit tallentaa myös kotiosoitteesi. Silloin saat haettua reitit kotoa ja kotiin ilman osoitteen kirjoittamista valitsemalla listasta Koti. Voit halutessasi poistaa Tallennetun osoitteen Poista-ruksista.
Reittiehdotukset
| Reittiehdotuksissa näytetään kolme seuraavaa reittivaihtoehtoa määrittelemällesi matkalle. Valittu reitti pysäkkeineen näytetään kartalla. Saat koko reitin kartalle painamalla Sovita kartalle -painiketta. |
Reitti ja pysäkit kartalla
Kartalla näkyy valitun reitin pysäkit ja myös alueen muut pysäkit, kun Näytä pysäkit kartalla on valittuna. Viemällä hiiren kartalla pysäkin kohdalle pysäkille avautuu seuraavat lähdöt kertova tietotuutu.
Kohteet kartalla: Ohjeet
Kartalle sijoittuvia kauppoja, palveluita, tapahtumia,
nähtävyyksiä ja muita kiinnostavia paikkoja. Kartan avulla voit löytää ja
selailla erityyppisiä kohteita kotisi lähellä tai millä tahansa Suomen
paikkakunnalla.
1. Missä olet?
Paikkakunnan valinta. Kartan alla olevasta listasta voit valita kaupungin tai kunnan nimen. Karttanäkymä siirtyy suoraan valitsemallesi paikkakunnalle.
Kartan loitonnus ja lähennys. Voit lähentää ja loitontaa karttanäkymää kartan reunassa olevasta plus/miinus-säätimestä tai käyttäen hiiren rullaa kartan päällä.
Karttanäkymän siirtäminen. Saat siirrettyä karttanäkymää sivusuunnassa tarttumalla hiirellä karttapohjaan ja vetämällä haluamaasi suuntaan.
2. Mitä haluat löytää?
Voit valita kartalla näytettävät kohteet valikosta kartan vasemmalla puolella. Valikossa suluissa näytettävä numero kertoo, kuinka monta kohdetta kartan alueelta löytyy. Kartalle ei mahdu yli sataa kohdetta. Lähennä karttanäkymää tai tarkenna kohdetyyppien valintaa, jos lukumäärä näyttää ">100".
Suosikkien
Omat suosikkikohteet -listalle voit kerätä kokoelman suosikkikohteitasi.
Omien suosikkikohteiden lista on selainkohtainen. Jatkossa voit
kirjautuneena käyttäjänä säilyttää suosikkikohteet selaimesta riippumatta.
Kokoelmat kartan alueella -listalla näkyy valtakunnallisia tai alueellisia kokoelmia, kuten kaupunkien matkailukohteita tai kauppaketjuja.
Hae kartan alueelta -hakukentän avulla voit etsiä kohteita ketjun tai toimipisteen nimellä. Esimerkiksi haku "Otto" näyttää Otto.-pankkiautomaatit.
Kohteet toimialoittain -listalla kohteet on järjestetty toimialan mukaan, ja löydät helposti esimerkiksi alueen ruokakaupat tai apteekit.
3. Mitä kartalla näkyy?
Kohteet kartalla. Kartalla kohteet esitetään merkeillä,
joissa on kohdetta esittävä tunnuskuva. Klikkaamalla merkkiä avautuu tarkemmat
tiedot kohteesta
Useita kohteita. Kohteiden tunnuskuvat eivät mahdu näkyviin, jos samassa paikassa on useita kohteita. Tällöin kohteiden merkit ladotaan pinoon, jossa kerrotaan paikassa olevien kohteiden määrä. Esim. 10-pinossa on kymmenen kohdetta tai enemmän. Klikkaamalla pinomerkkiä saat paikassa olevien kohteiden tiedot listaan.
4. Kohteet listalla
Alueen kohteiden tiedot näkyvät listassa kartan oikealla puolella. Kohteen nimen ja tunnuskuvan lisäksi näytetään aukioloaika, mikäli se on ilmoitettu. Näet kohteen sijainnin kartalla, kun viet hiiren listassa kohteen tietojen kohdalle.
Kohteen tarkemmat tiedot. Klikkaamalla kohdetta kartalla tai listalla kohteesta avautuu tietoruutu, jossa näytetään saatavilla olevat tiedot kohteesta. Tietoruutu sulkeutuu ruudun Sulje-linkistä tai klikkaamalla hiirellä kartan päällä. Tietoruudussa näytettävää kohteen voi vaihtaa ruutua sulkematta klikkaamalla listalta toista kohdetta.
Kohteen tietojen yläkulmasta avautuu
valikko, josta voit lisätä kohteen omiin suosikkikohteisiisi tai poistaa kohteen suosikeistasi.
Lisäksi voit jakaa kohteen linkin sähköpostitse tai Facebookissa.
Mikäli kohteen alueella toimii julkisen liikenteen reittihaku (toistaiseksi pääkaupunkiseudulla), voit lisäksi
siirtyä suoraan hakemaan reittiä haluamastasi lähtöpaikasta kohteeseen.
Ilmoitukset ja pikaviestit. Joillakin kohteilla voi olla esillä ilmoituksia sekä pikaviesti. Ilmoitukset ovat esim. pieniä kuva- tai tekstimuotoisia mainoksia, jotka klikattaessa avautuvat uuteen selainikkunaan tai -välilehteen.
Pikaviestit ovat lyhyitä sanoma, joilla kohteet voivat lähettää
ajankohtaisia tiedotteita. Viimeksipäivitettyä pikaviestiä näytetään
kohdelistan yläpuolella.
![]()
Viikonpäivät. Kartan alla olevasta viikkokalenterista on aina aluksi valittu tämä päivä, ja kohdelistalla näytetään tämän päivän aukioloajat ja ilmoitukset. Valitsemalla toisen viikonpäivän näet listassa kohteiden aukioloajat sekä mahdolliset ilmoitukset ja tarjoukset valittuna viikonpäivänä.
5. Miksei mitään näy?
Jos et näe mitään kohteita kartalla sinulle näytetään oikealla ohjeita, jotka kertovat mahdollisen syyn tyhjälle karttanäkymälle. Jos kartan alueella ei ole valitsemasi tyyppisiä kohteita, loitonna karttaa tai siirrä karttanäkymää. Mikäli kartan alueella on liikaa kohteita (yli 100), lähennä karttaa tai tarkenna kohdevalintaa. Kohteita ei myöskään näytetä, mikäli karttanäkymä on loitonnettu liian laajalle alueelle.







Tee itse Tässä.fi! Jätä palautesivulla Tässä.fi -palveluun liittyvää
palautetta, toiveita ja ehdotuksia. Se on meille tärkeää, ja
voit oikeasti vaikuttaa palvelun kehitykseen.
Kerro myös ongelmista ja virheistä palvelussa. Haluamme
ratkaista ongelmat mahdollisimman
nopeasti.
